Vialea
Vialea on helsinkiläinen yhtye, joka tasapainoilee sulavasti unenomaisen popin, kolmen kitaran äänivallin ja energisen rockin rajapinnassa. Kuvittele indien eteerisyys yhdistettynä suomirockin tarttuvaan energiaan – ”Voilà”, ja olet Vialean ytimessä. Bändin musiikki yhdistää vaivattomasti suurten tunteiden lyriikat, koukuttavat melodiat ja villiintyvän kitararockin – kaikki tämä samalla, kun se tanssilattialla koskettaa kuulijaa syvältä.
Kuten Mika Roth Desibeli.netin arviossaan Vialean debyyttialbumista 20.05.21 totesi: ”Voiko betonisesta lähiöstä löytää lämpöistä nostalgiaa ja suolaisen makeaa kaihoa? Kyllä sellainenkin onnistuu, ainakin jos Vialea päästetään lyöntivuoroon.”
The Holy Ones
Rock-musiikin genrerajoja venyttävä The Holy Ones palaa kotikulmilleen Helsingin Kallioon käynnistämään vappuaaton Lepakkomiehessä!
Helsingissä vuonna 2016 perustettu The Holy Ones valmistelee parhaillaan tulevaa toista pitkäsoittoaan, jolta viime vuonna julkaistut singlet & ”The Meantime…” ja ”Money” ovat keränneet loistavaa palautetta ja saaneet hyvin soittoaikaa suoratoistopalveluissa sekä independent radioasemilla.
Bändin jäsenten musiikillisesta taustasta löytyy muun muassa yhtyeet: Private Line, Flat Earth, Freaks of the Revolution, Angelina Gracie, J. Vakio & Pimeä Aine sekä The Sounds (FIN).
The Holy Ones:
Täxi Roxx – laulu
Japanderus – kitarat, laulu
Juuso Salmi – basso
J.Vakio – koskettimet, laulu
Wille Granö – rummut
Spotify:
flCA
YouTube: https://www.youtube.com/@theholyones7788
Facebook: http://www.facebook.com/theholyonesofficial
Instagram: https://www.instagram.com/theholyones_
Linktree: http://www.linktree.com/theholyonesofficial